Fi

Fennovoiman ydinvoimalan mallikappale valmistuu Suomenlahden etelärannalle toukokuussa 2018, jos hyvin käy.

SOSNOVYI BOR / PIETARI. ODOTUKSET ovat korkealla, eikä ihme. Kun on kirjoittanut vuosia uutisia aiheesta Sosnovyi Bor, on Suomenlahden etelärannalla sijaitsevasta ydinvoimalasta ehtinyt muodostua voimakas mielikuva. Odotuksiin nähden Sosnovyi Bor on melkoinen pettymys. Siistit siniset rakennukset meren rannalla henkivät 1970-luvun laatikkoarkkitehtuuria parhaimmillaan. Niitä luulisi jonkin huolintayhtiön varastoiksi, ellei pääsisäänkäynnin viereen olisi kirjoitettu tekstiä ”Leningradin ydinvoimala”.

Leningradia ei enää ole, mutta Pietaria ympäröivä maakunta on yhä nimeltään Leningradin alue. Täällä Neuvostoliittoa ei muistella pahalla.


PUOLENTOISTA kilometrin päässä vanhasta voimalasta näyttää jo enemmän ydinvoimalalta. Täällä rakennetaan Leningradin ydinvoimala kakkosta, ja rakennustyömaan ilmeen määräävät valtavat jäähdytystornit.

Miksi ihmeessä, merihän on vieressä? Seuraava Suomen ydinvoimala on Pyhäjoelle rakennettava Fennovoiman voimala, josta venäläinen laitostoimittaja käyttää mielellään nimeä Hanhikivi 1. Numero viittaa siihen, että joskus tulee vähintäänkin Hanhikivi 2. Hanhikiven jäähdytysvesi otetaan Perämerestä, ja sinne se lorotetaan takaisin, vaikka laitossuunnitelma muuten on mallinsa eli Leningrad 2:n näköinen.

”Venäjän laki kieltää tiukasti meriveden käyttämisen”, Sosnovyi Borin ydinvoimalan johtaja Vladimir Pereguda perustelee lyhyesti. Lieneekö ainoa asia, jossa Venäjän ympäristölainsäädäntö on Suomen lakia tiukempi?


MYÖHÄSTYMISESTÄ on tullut ydinvoimatyömailla muotia, ja Leningrad 2:n ensimmäisen yksikönkin piti olla valmis jo kolme vuotta sitten. Viime viikolla turbiiniasennukset olivat loppusuoralla ja reaktorirakennuksessa tehtiin ensikiertojärjestelmän sähköasennuksia.

Peregudan mukaan ykkösreaktorin pitäisi olla toimintakunnossa nykyisen aikataulun mukaan toukokuussa 2018, ja sen jälkeen aiotaan rakentaa vielä kolme yksikköä lisää. Ensimmäisen valmistuttua on tarkoitus sulkea Leningrad 1:n vanhin yksikkö. Pereguda uskoo aikataulun pitävän, mutta vannomatta paras.

”Tämä on pilottiprojekti, ja siksi tähän on tarvittu vähän enemmän aikaa. Ja jos yllätyksiä tulee, niin niihin on taas varattava aikaa.”


VENÄLÄINEN ydinjätti Rosatom on tehtaillut Sosnovyi Borin ja Hanhikiven laitosten tyyppisiä VVER-voimaloita Venäjälle ja ulkomaille kokonaisen sarjan, joten lastentauteja tässä laitteessa ei pitäisi olla.

Fukushiman onnettomuuden jälkeen turvallisuusmääräyksiä on kiristetty huomattavasti. ­Reaktorin alle on rakennettu niin sanottu sydänsieppari, jonne onnettomuudessa sulavan ytimen pitäisi pysähtyä.

Sosnovyi Borissa viritellään parhaillaan niin sanottua esijännitysjärjestelmää. Reaktorirakennuksen betoniin kiristetään käsivarren paksuisia vaijereita, jotta rakennus ei hajoaisi pirstaleiksi mahdollisen vetyräjähdyksen seurauksena.

”Fukushima muutti turvallisuustoimet täysin koko maailmassa”, Pereguda saoo.

”Ja Leningrad 2 on ensimmäinen Fukushiman jälkeen rakennettava ydinvoimala, jossa kaikki nämä toimet on toteutettu.”


MYÖHÄSTYMISTÄ on luvassa Pyhäjoellakin. Syyskuussa kerrottiin, että Fennovoiman Säteilyturvakeskukselle tarkoitetut laitosasiapaperit ovat puoli vuotta myöhässä.

”Tietysti olemme aikataulusta huolissamme, mutta emme usko, että tämä vaikuttaa Hanhikiven lopulliseen valmistumisaikatauluun”, Pyhäjoen työmaan pääurakoitsijan Titan 2:n Maksim Lohman sanoo yhtiön pääkonttorissa Pietarissa.

Titan on Pyhäjoen pääurakoitsija, mutta projektinjohtaja on suomalainen rakennusyhtiö SRV. Mitä tämä mahtaa tarkoittaa, kuka siellä oikein viimeisen sanan sanoo?

”Hyvä kysymys, emme tiedä vielä itsekään”, Lohman vastaa.

”Neuvottelut SRV:n kanssa ovat kesken, joten aihe on herkkä. Olemme erittäin kiinnostuneita tuloksiin pääsemisestä. Mutta sen verran olemme oppineet, että ilman paikallisia resursseja emme mitään projektia voi toteuttaa.”



Fakta

Hanhikiven malli

Leningrad 2 on Pyhäjoelle rakennettavan Hanhikiven ydinvoimalan niin sanottu referenssilaitos. Sen ensimmäisen yksikön pitäisi olla valmis 2018.

Työmaalla työskentelee noin 2 500 ihmistä. Reaktori on paikallaan ja sähkötyöt meneillään. Sosnovyi Borin vanha ydinvoimala on tarkoitus sulkea vaiheittain uuden valmistuessa. Hanhikiven ydinvoimalan pitäisi olla valmis aikataulun mukaan 2024.


http://www.hs.fi/paivanlehti/07122016/art-2000004896729.html