Fi
Novovoronezhin ydinvoimalan kakkosyksikön VVER-1200-reaktori käynnistettiin viime perjantaina toimimaan minimiteholla, kertoo Venäjän ydinvoimaloita operoiva Rosenergoatom. Minimiteholla tarkoitetaan sitä, että reaktorissa on havaittavissa neutronivuo ja reaktorin teho riittää ylläpitämään hallittua fissioketjureaktiota.

Minimitehon saavuttamista pidetään fyysisen käynnistysprosessin viimeisenä vaiheena. Novovoronezhissa prosessin kaikki vaiheet ovat toteutuneet aikataulun ja turvallisuusvaatimusten mukaisesti. Seuraavaksi voimalan kakkosyksikössä tehdään ensimmäiseen polttoainelataukseen liittyviä testejä ja varmistetaan reaktorin monitorointi- ja turvalaitteiston luotettava toiminta.

Yksikkö on määrä käynnistää ja kytkeä verkkoon vuoden 2019 loppuun mennessä. Sen myötä ydinvoiman osuus keskisen Venäjän sähköverkossa nousee 27 prosenttiin, joka merkitsee kasvihuonekaasupäästöjen vähenemistä yli neljällä miljoonalla tonnilla vuodessa sekä piristysruisketta alueen taloudelle.

VVER-1200 on Rosatomin 3+-sukupolven painevesireaktoreiden lippulaiva ja maailman ainoa sarjatuotannossa oleva 3+-sukupolven reaktori. Novovoronezhin kakkosyksikkö on käynnistyttyään kolmas vastaava reaktori aiemmin käyttöönotettujen saman voimalan ykkösyksikön ja Leningrad-2:n ykkösyksikön lisäksi.

3+-sukupolven voimalayksikkö on 20 % edeltäjäänsä tehokkaampi, se edellyttää 30–40 % pienempää henkilöstömäärää ja sen käyttöikä on kasvanut 60 vuoteen. Käyttöä on mahdollista jatkaa jopa 80 vuoteen saakka.

Rosatomin VVER-1200-reaktori on valittu voimaloihin mm. Suomessa, Unkarissa, Kiinassa, Bangladeshissa ja Valko-Venäjällä. Rosatomin tilauskirjoissa on tällä hetkellä 36 VVER-yksikköä 12 markkinalla.
Maailman kolmannen VVER-1200-reaktorin käynnistyksen viimeinen vaihe alkoi
Maailman kolmannen VVER-1200-reaktorin käynnistyksen viimeinen vaihe alkoi