Fi
Maailman johtava puhtaan energian ratkaisuja toteuttava ydinteknologiayhtiö Rosatom juhlistaa Venäjän ydinvoimateollisuuden syntyä 65 vuotta sitten usein eri tapahtumin. Tapahtumia järjestetään myös 65 vuotta sitten vuonna 1954 valmistuneessa maailman ensimmäisessä ydinvoimalassa Obninskissa, noin 100 kilometriä Moskovasta lounaaseen.

Obninskin voimalan reaktori toimi pääasiassa tutkimuskäytössä ja se poistettiin käytöstä vuonna 2002.

Rosatomin pääjohtaja Alexey Likhachev toteaa, että ”65 vuoden kuluessa ydinvoiman evoluutio on tehnyt siitä turvallisempaa, luotettavampaa ja tehokkaampaa, kuin koskaan aiemmin. Teollisuudenalamme on oppinut matkan varrella paljon, lukemattomia suojatoimia on toteutettu, parhaita toimintatapoja on levitetty, kaiken kaikkiaan maailmaa ilman ydinvoimaa on tänä päivänä vaikea kuvitella. Nyt vuonna 2019 voimme ylpeänä tarjota viimeisimmän 3+-sukupolven VVER 1200 -reaktoria, jonka teho on suurempi kuin koskaan ja jonka turvallisuutta on kehitetty yhä pidemmälle.”

Rosatomin pääkonttorilla Moskovassa ja Obniskin kaupungissa  järjestetään juhlalliset palkintoseremoniat. Obninskissa järjestetään myös Rosatomin ja kansainvälisen atomienergiajärjestö IAEA:n tukemana seminaari, jossa puhujina on alan maineikkaita edustajia.