Fi
Rusatom Service allekirjoitti kolmikantasopimuksen VTT Technical Research Centre of Finland Ltd.:n ja Saanio&Riekkola Oy:n kanssa
Sopimuksen päätavoitteena on yhteistyön laajentaminen ydinteollisuuden henkilöstökoulutuksessa, josta osittain Venäjän puolelta vastaa Rusatom Service.  

Yhteistyötä tullaan kehittämään ydintieteen ja -teknologian tutkimuksessa, opetuksessa ja koulutuksessa, tavoitteena parantaa henkilöstöresursseja sekä operoitavissa että rakennettavissa ydinvoimaloissa ja tutkimuslaitoksissa.

Osapuolet pyrkivät saavuttamaan yhteistyötavoitteita, joiden joukossa on huippupätevien ja kokeneiden opettajien kouluttaminen ydinteollisuutta varten, sekä ydinalan kansainvälisistä asiantuntijoista koostuvan perustan luominen, joka tähtää erityisesti ydininfrastruktuurin parantamiseen kehitysmaissa.

Sopimus allekirjoitettiin 14.5.2018 Sochissa kymmenettä kertaa järjestettävässä Atomexpo-foorumissa. Allekirjoittajina toimivat Rusatom Servicen toimitusjohtaja Evgeni Salkov, VTT:n valtuutettu varajohtaja Erja Turunen ja Saanio&Riekkola Oy:n johtaja Timo Saanio.

Rusatom Service Oy on osa Rosatom-konsernin sähköenergiaosastoa. Yhtiö toimii kaikissa Venäjän ulkopuolisissa maissa, joissa on VVER-reaktoreilla toimivia ydinvoimalaitoksia ja vastaa niiden käyttöä ja huoltoa koskevien palveluiden tarjoamisesta.
Rusatom Servicellä on johtava asema Kiinan, Iranin, Bulgarian ja Armenian markkinoilla, joissa se toimii pääurakoitsijana VVER-reaktoreita omaavien ydinvoimaloiden laitteiston modernisointi- ja huoltotöissä, sekä käyttöiän pidennystöissä.
Rusatom Service allekirjoitti kolmikantasopimuksen VTT Technical Research Centre of Finland Ltd.:n ja Saanio&Riekkola Oy:n kanssa
Rusatom Service allekirjoitti kolmikantasopimuksen VTT Technical Research Centre of Finland Ltd.:n ja Saanio&Riekkola Oy:n kanssa