Fi
Uzbekistanissa pidettiin 19.10.2018 juhlaseremonia maan ensimmäisen ydinvoimalahankkeen käynnistymisen kunniaksi. Tapahtuma merkitsi tulevan ydinvoimalan rakennuspaikan valintaan suunnattujen tutkimustöiden alkamista. Uuteen ydinvoimalaan on tulossa kaksi venäläistä VVER-1200-tyyppistä reaktoria, jotka edustavan ns. ”3+”-sukupolven tekniikkaa ja vastaavat IAEA:n tuoreimpia turvallisuusvaatimuksia.

Seremonia pidettiin teleyhteyden välityksellä yhden potentiaalisen rakennuspaikan ja maan pääkaupunki Tashkentin välillä ja siihen osallistui Uzbekistanin presidentti Shavkat Mirzijojev ja valtiovierailulla ollut Venäjän presidentti Vladimir Putin. Itse rakennuspaikalla töiden valmiudesta raportoivat Uzbekistanin varapääministeri Alisher Sultanov ja Rosatomin pääjohtaja Aleksei Likhachev.  

Tervetuliaispuheiden jälkeen molempien maiden johtajat antoivat symbolisella napinpainalluksella käynnistyksen maaperän näytteitä varten tehtävien poraustöiden alkamista varten. Työt alkoivat yhdellä, seismologisten, geologisten, ekologisten ja taloudellisten tekijöiden sopivuuden mukaan voimalaa varten valituista rakennuspaikoista.

Rakennuspaikan työmaalla oli läsnä edustajia Uzbekistanin ydinenergiavirasto Uzatomista ja Venäjän valtiollisesta ydinvoimayhtiö Rosatomista, insinöörejä ja suunnittelijoita, aluehallinnon edustajia, julkisia järjestöjä sekä paikallista väestöä ja mediaa.

”Presidentti Shavkat Mirzijojevin päätös ydinenergian tuomisesta Uzbekistaniin aloittaa täysin uuden vaiheen maan energiateollisuudessa ja tuo lisää vauhtia talouden ja hyvinvoinnin kehitykseen”, totesi Alisher Sultanov puheessaan.

Aleksei Likhachev puolestaan kommentoi: ”Uzbekistanin ja Venäjän välinen yhteistyö ydinalalla on toiminut jo yli puoli vuosisataa ja olemme ylpeitä siitä, että Uzbekistan valitsi juuri venäläisen teknologian ensimmäistä ydinvoimalaansa varten. Rosatom rakentaa Uzbekistaniin kaksi voimalayksikköä nykyaikaisella ja kaikki kansainväliset turvallisuusvaatimukset täyttävällä VVER-1200-teknologialla”.

Tapahtuman aikana allekirjoitettiin myös pöytäkirja, jossa Rosatom, Uzbekistanin tiedeakatemia ja Uzatom pohjustivat koulutusyhteistyötä ydinenergia-alan ja rinnakkaisalojen henkilöstöä varten. Asiakirjan pohjalta Tashkentiin perustetaan myös venäläisen ydintutkimuskorkeakoulu MEPhi:n filiaali.

Rosatomin ja Uzatomin pääjohtajat Aleksei Likhachev ja Zhurabek Mirzamakhmudov allekirjoittivat myös erillisen yhteisymmärryspöytäkirjan, jonka pohjalta aloitetaan yhteistyö ydinvoiman julkisen hyväksyttävyyden kehittämiseksi Uzbekistanissa. Asiakirjassa tavoitteiksi mainitaan mm. ydinvoiman popularisointi ja yleisön tietoisuuden kohentaminen nykyaikaisesta ydinteknologiasta, sekä kansallisten tiedotusvälineiden edustajien koulutus, yhteisten aihekohtaisten konferenssien järjestäminen, sekä sosiaali- ja koulutushankkeiden toteutus Uzbekistanissa.

Taustatietoa: Venäjän ja Uzbekistanin hallitukset allekirjoittivat 29.12.2017 sopimuksen ydinvoiman rauhanomaisesta käytöstä.
Uzbekistanin presidentti Mirzijojev antoi 19.7.2018 määräyksen luoda maan hallitukseen oma ydinenergiavirasto Uzatom.

Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev ja Uzbekistanin pääministeri Abdulla Aripov allekirjoittivat 7.9.2018 hallitustenvälisen sopimuksen venäläiseen teknologiaan perustuvan ydinvoimalaitoksen rakentamisesta Uzbekistaniin. Ydinvoimalahanke koostuu kahden VVER-1200-reaktorilla toimivan yksikön rakentamisesta.

Allekirjoitettu sopimus tuli voimaan 13.10.2018 Uzbekistanin presidentin asetuksesta PP-3969.
Uzbekistanin ydinvoimalan ensimmäinen yksikkö otetaan suunnitelmien mukaan käyttöön vuoden 2028 loppuun mennessä.
Uzbekistanin ja Venäjän presidentit käynnistivät Uzbekistanin tasavallan ensimmäisen ydinvoimalahankkeen
Uzbekistanin ja Venäjän presidentit käynnistivät Uzbekistanin tasavallan ensimmäisen ydinvoimalahankkeen