Fi

Rosatom-konsernin toimitusjohtaja Aleksei Likhachev unkarilaisen Vilaggazdasag-lehden haastattelussa.


Mitkä ovat ydinvoiman tämänhetkiset kansainväliset trendit, ja mikä on Rosatomin rooli maailmanlaajuisesti?

- Yksi tärkeimmistä teemoista nykyajan maailmassa on planeettamme ekologian parantaminen ja hiilidioksidipäästöjen vähentäminen. Tähän liittyen tärkeänä tapahtumana oli Pariisin ilmastokonferenssi ja siellä tehty Pariisin ilmastosopimus. On äärimmäisen tärkeää, että ensimmäistä kertaa tällä tasolla todettiin myös ydinvoiman olevan uusiutuvien energialähteiden kanssa osa tulevaisuuden ”vihreää” energiatuotantoa.

Kansainvälinen energiajärjestö (IEA), yksi maailman arvostetuimmista ammattijärjestöistä, arvioi että hiilidioksidittoman energiantuotannon saavuttamiseksi vuoteen 2040 mennessä ydinvoiman tuotanto-osuutta on kasvatettava 2,5-kertaisesti 6101 terawattituntiin. Myös Venäjä allekirjoitti Pariisin ilmastosopimuksen ja tekee jo tänä päivänä merkittäviä ponnisteluja ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Jos lasketaan kaikki ydinvoimalat, jotka on rakennettu venäläisellä VVER-teknologialla vuoteen 2030 mennessä, on niiden ansiosta ehkäistyjen CO2-päästöjen kokonaismäärä 2,4 miljardia tonnia vuosittain. Tämä vastaa jopa 80 %:a koko maailman autokannan aiheuttamista jokavuotisista päästöistä. Kuvainnollisesti sanottuna ydinvoimasta voi tulla ”planeetan keuhkot”, jotka auttavat hengittämään raikasta ilmaa.


Montako reaktoria on tällä hetkellä rakenteilla Rosatomin toimesta?

- Rosatom on tällä hetkellä maailman ensimmäisellä sijalla ydinvoimaloiden rakentamisessa ulkomailla: rakenteilla on 34 voimalayksikköä 12:ssa eri maassa: Euroopassa, Lähi-idässä, Pohjois-Afrikassa sekä Aasian-Tyynenmeren alueella.


Rosatom suunnittelee kahden 3+-sukupolven voimalayksikön rakentamista Unkariin. Mitä teknologisia etuja nämä yksiköt tuovat?

- VVER-1200 -reaktorit ovat 3+-sukupolven lippulaivateknologiaamme. Tämän uuden voimalayksikön pääominaisuus on aktiivisten ja passiivisten turvajärjestelmien ainutlaatuinen yhdistelmä, joka minimoi inhimillisen tekijän aiheuttamat riskit ja pystyy ehkäisemään jopa pahimmat odottamattomat onnettomuudet, joiden takia säteilyä saattaisi päästä ympäristöön. Hanke vastaa täysin kaikkia Fukushiman jälkeisiä turvallisuusvaatimuksia, IAEA:n ja Euroopan energiayhtiöiden (EUR) ankarimpia määräyksiä. Voin sanoa liioittelematta, että tämä reaktorityyppi on tällä hetkellä ehdottomasti turvallisin koko maailmassa.

Yksi VVER-1200 on jo rakennettu Novovoronezhin ydinvoimalaan ja sitä ollaan tällä hetkellä ottamassa kaupalliseen käyttöön. Samanlaisia yksiköitä on lisäksi rakenteilla Leningrad-2 ydinvoimalassa Pietarin lähellä, Valko-Venäjällä, Bangladeshissa ja myös muissa maissa. Esimerkiksi Suomessa on tällä hetkellä käynnissä uuden voimalayksikön lisensointi.

Suomen hanke on merkittävä myös siltä osin, että olemme siinä rakentajan roolin lisäksi myös kanssasijoittajana. Omistamme 34 % Fennovoima-yhtiöstä, joka on vastuussa Hanhikiven ydinvoimalaitoksen rakentamisesta ja operoinnista. Nykyaikainen tilaaja ei valitse pelkästään teknologian toimittajaa, vaan hakee yhteistyökumppania, joka on valmis tarjoamaan monipuolisempia palveluratkaisuja, joihin kuuluvat myös rahoitus, ydinvoimalan ylläpito koko sen elinkaaren ajan, henkilöstön koulutus ja paljon muita olennaisia palveluita. Olemme suorittaneet uudelleenjärjestelyn integroidun ydinvoimasektorin luomiseksi ja tarjoamme kaikille asiakkaillemme sen mahdollistamaa kokonaisvaltaista lähestymistapaa.


Miten nämä voimalayksiköt eroavat turvallisuudeltaan jo nyt käytössä olevista reaktoreista?

- Näiden voimalayksiköiden erikoisuutena on niissä käytettävä tehokas yhdistelmä ns. passiivisia turvajärjestelmiä, jotka säilyttävät toimintansa jopa sähkökatkoksen sattuessa ydinvoimalassa ja ilman operaattorin väliintuloa. Reaktoreissa on myös muita ainutlaatuisia järjestelmiä, kuten passiivinen lämmönpoistojärjestelmä, vetyrekombinaattori ja sydänsieppari. Reaktorin säilytystilassa on myös uusimpien turvastandardien mukainen kaksinkertainen suojakuori. Voimala on suojattu maanjäristyksiltä, tsunameilta, hirmumyrskyiltä ja syöksyvän lentokoneen osumalta. Nämä tekniset parannukset nostavat turvallisuuden täysin uudelle laatutasolle. Paksin ydinvoimalaitoksen VVER-yksiköt ovat olleen käytössä jo yli 30 vuotta, tuottaen kolmanneksen maan käyttämästä sähköenergiasta. Ensimmäiset kolme reaktoria saivat luvan Unkarin valtiolliselta ydinvalvontaviranomaiselta niiden käyttöajan pidentämiseen vielä 20 vuodeksi ja vuonna 2017 on suunnitteilla jatkaa myös neljännen voimalayksikön toimintaa.


Unkarissa toivotaan, että vuoden 2018 alussa Paksissa aloitetaan uuden ydinvoimalan rakentaminen. Onko päivämäärä mielestäsi realistinen?

- Kyllä, rakennustöiden aloittaminen on todellakin suunnitteilla vuodelle 2018. Hanke sai jo ensisijaisen ympäristöluvan ja yhteistyökumppanimme jättivät hakemuksen unkarilaiselle sääntelyelimelle uusien voimalayksiköiden rakennuslupaa varten. Toivomme, että Euroopan komissio hyväksyy hankkeen lähiaikoina ja voimme aloittaa sen toteuttamisen.


http://www.kauppalehti.fi/lehdistotiedotteet/rosatom-venalainen-ydinteknologia-ja-ilmastonsuojelun-kansainvaliset-tavoitteet/FyNrYByH